Työharjoittelu community health- projektissa on nyt alkanut, ja se on ihan mukavaa. Mennään päivittäin Bangaloren ulkopuoliseen pikkukylään (n. 45min ajomatka). Sinne tulee mukaan myös DSI:n sairaanhoitajaopiskelijoita, eli vihdoinkin niihin pääsee tutustumaan paremmin :) Tämän projektin tarkoituksena on kyläläisten terveydentilan kartoitus sekä terveysneuvonta ja ohjaus. Jokaiselle opiskelijalle on nimetty 2 taloa, joissa käydään päivittäin juttelemassa ja tekemässä eri haastatteluja/ antamassa ohjausta tms.. Me kuljetaan aina jonkun Intialaisen opiskelijan mukana, sillä melkeen kukaan kyläläisistä ei osaa englantia.

Mä luulin etukäteen että me mennään johonkin tosi alkeelliseen ja köyhään kylään, mutta kyllä täällä asuu  myös ”ihan hyvin pärjääviä” ihmisiä. Eli talot voi olla hienompia ja kalustettuja, tai sit pelkästään pikkutaloja jossa ei oo yhtään huonekaluja. Se opiskelija jonka kanssa kuljin eilen kertoi, että perheet panostavat paljon keittiöön ja ruokailutarvikkeisiin, mutta ei niinkään huonekaluihin. Eilen mentiin sellaseen taloon jossa asui iso perhe (kolme veljestä vaimoineen ja lapsineen + veljesten vanhemmat). Täällähän on tavallista että koko perhe asuu saman katon alla. Tämä talo oli rakennettu silleen, että jokaisella oli kuitenkin ”omat asunnot”, vaikkakin rakennus oli yksi ja sama. Asunnon koko jakautui siten, että vanhimmalla veljeksellä oli eniten asuinneliöitä, ja nuorimmalla vähiten. Asukkaat oli tosi vieraanvaraisia. Me opiskelijat saatiin istua lattialla maton päällä, ja ne kolme vaimoa keiden kanssa juteltiin istui pelkällä betonilattialla. Se opiskelija kertoi myös, että vaikka perheellä ei olisi paljoa ruokaa, sitä kuitenkin aina tarjotaan jos tulee vieraita. Meille tarjottiin vesimelonia ja mehua (mielessä kävi että täältä jos jostain se mahatauti voi tulla, mutta ei ainakaan vielä oo ollu mitään oireita) :) Vaimot kertoivat paljon perheestään ja näyttivät myös hääalbumiaan. Yksi naisista oli raskaana, joten keskusteltiin raskauteen liittyvistä asioista. Täällä raskaana oleva nainen käy noin kerran kuukaudessa lääkärin vastaanotolla, ja käynti on ilmaista. Tutustuttiin myös hänen ”äitiysneuvola” vihkoon, josta näkyi suurinpirtein samat asiat mitä suomalaisistakin korteista. Erilaista siinä oli se, että koska monet naiset ovat lukutaidottomia, samat asiat oli kerrottu vihossa myös kuvin.

Eilen oli myös kansainvälinen naistenpäivä, joten DSI oli kutsunut meijät siihen aiemmin mainitsemaani juhlaan. Kerettiin leirin jälkeen käydä pikasesti hotellilla kaunistautumassa, ja sit taas kohti koulua.. Juhlan oli tarkoitus alkaa klo:16, mutta intialaiseen tapaan se ei tietenkään alkanu ajallaan! Me suomalaiset oltiin tientenkin siellä täysin ajallaan, ja sillon siellä vasta koottiin tavaroita paikoilleen! :D

Juhlan alussa oli lyhyitä puheita ja paneelikeskustelua naisten asemasta ja oikeuksista, ja myöhemmin alkoi kulttuuriesitykset (kaikilta kansainvälisiltä opiskelijoilta) ja muotinäytökset. Juhlan järjesti DSI:n lisäksi Rwandalainen opiskelijajärjestö, eli ne vastas kokonaan loppuillan ohjelmasta.. Kaikki muut oli tienny varmaan viikkoja aikasemmin tästä tapahtumasta, sillä niillä oli mahtavat musiikit, tanssikoreografiat, yhtenevät vaatetukset ym.. Me oltiin ainoita joilla oli surkea nopeasti harjoiteltu lauluesitys ilman musiikkia! Oltiin jo peruttu/perumassa meijän esitys, mutta Helen juoksi lavalle kuuluttaan et tarvitaan yleisön kannustusta että kehataan tulla esiintymään!!! (Kiitti vaan) :D

Mehän tosiaan luultiin että tämä on kauhean muodollinen tilaisuus, siksi valittiin perinteinen suomalainen laulu. No, melkeen kaikki muut (Rwandasta, Ugandasta, Sudanista, Mongoliasta) piti täysin erilaiset esitykset! Tanssiesitykset oli sellasta perseenkeikutusta ja asut oli minishortsi + minitoppi tyyliä. Meitä oikeesti hävetti niitten puolesta, sillä ne esitykset ei todellakaan sopinut juhlan teemaan… Katoin eturivillä olevia kunniavieraita ja intialaisia opettajia, niin osa peitti ohjelmalehtisellä silmät esitysten ajaksi, osa lähti paikalta kokonaan pois! Juttelin tänään bussissa myös yhen Intialaisen opiskelijan kanssa, ja se kertoi että nekään ei ollenkaan tykännyt siitä mihin se show meni.. Oli varmasti ensimmäinen ja viimenen kerta kun koulun tiloissa järjestetään tollasta. (jos ootte lukenu aiemmista kuvista ne koulun käyttäytymis- ja pukeutumissäännöt, tai jos tunnette Intialaista kulttuuria, tiedätte että siellä tollanen paljastava pukeutuminen ja käytös ei oo oikeen suvaittavaa). No, ainakaan me suomalaiset ei menetetty kunnioitustamme niitten opettajien silmien edessä, vaikka muuten laulu olikin kauhean kuulonen :)

Niin joo, paikalla oli myös pari paikallista uutiskanavaa, ja mut ja Sannat käskettiin yhtä-äkkiä mennä siihen niitten haastateltavaks, ja kertomaan meidän kokemuksia Intiassa ja DSI:llä olosta, sekä juhlasta! Kauheaa minuutin varotusajalla alkaa keksimään mitään sanottavaa! Ylistettiin tietenkin maata, koulua ja juhlaa :D